Category: Not too difficult

Letitän itse

Nyt on kaupoissa vihdoin mun ja tyttöjen viimeisin projekti, eli Oppi&ilo “Letitän Itse”-pakka.

oppi&ilo

Olen aina tykännyt Oppi&ilo-tuotteista: kivoja synttärilahjoja, jotka on helppo napata kaupan hyllystä silloin, kun päivää ennen luokkakaverin synttärijuhlia joku lapsista muistuttaa, että lahjakin pitäis olla. Tuotteissa on aina ikäsuositus ja korttipakkoja löytyy kaikenlaisia, ohjeita monenlaiseen itsetehtävään ja kehittävään puuhaan twistihypystä koodaukseen. Tuohon sarjaan siis lettiohjeet sopivat täydellisesti!

Viime keväänä olin Akateemisessa kirjakaupassa kirjailijavieraana yhtäaikaa Oppi&ilo-esittelijän kanssa. Satuimme kotimatkalla samaan bussiin ja juttelimme niin minun Letille-kirjasta, kuin Oppi&ilo tuotteistakin, ja idea lettiohje-pakasta syntyi. Eipä aikaakaan kun olin meidän Moonan kanssa ideoimassa listaa leteistä, jotka lapsien olisi mahdollista oppia itse.

Kesän aikana urakoimme ohjeita meidän tyttöjen kanssa. Aluksi suunnitteilla oli piirretyt ohjeet, mutta kun kuvasimme muutaman ohjeen kokeeksi, huomattiin, että kyllä se vaan valokuvaohje on paljon selkeämpi. Lopulta kävi niin, että minä sekä kuvasin että käsikirjoitin kortit.

Viime viikolla vihdoin saimme “Letitän itse”-pakan käsiimme. Onhan ne hienon näköiset kortit! Mukana on ohjeet perusletteihin, paljon ohjeita erilaisiin letteihin, nutturoihin ja ponnareihin sekä vinkkejä ja ideoita nauhan ja pinnien käyttöön, jakausten ja kiharoiden tekoon sekä käsialan parantamiseen. Pakkauksessa on mukana hiuslasso ja lettinauha, joten kotoa on löydyttävä vain harja ja hiuslenkkejä jotta pääsee alkuun. Positiivista palautettakin on jo tullut: olen saanut kiitoksia äideiltä, joiden lapsi on yhtäkkiä innostunut kokeilemaan lettejä omiin hiuksiin sekä tytöiltä, jotka ovat löytäneet korteista kivoja uusia ideoita.

Kortit löytyvät niin kirjakaupoista, supermarketeista kuin netistäkin. Tilaa omasi täältä: oppi&ilo.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Short version in English:

The girls and I have made these braiding instruction cards with oppi&ilo. It’s been a fun project trying to think of easy braids and hairstyles for kids to do by themselves.

I did all the writing and photography and the girls helped me a lot by modelling and trying out my ideas.

Back to School

[Scroll down for English]

Taas on se aika, kun lettien tekoon ei ole aikaa milloin vaan, vaan hiukset on laitettava kestäville leteille aamupalapöydässä kello 7.

Tässä muutama helppo ja nopea idea, joilla pääset koulukampausten rytmiin. Lisää ideoita löytyy mun Instagramista, Facebookista ja arkiaamuisin laitan epäonnistuneetkin versiot snap chatiin.

Tuplaletti 

Tähän kampaukseen ei tarvita muuta taitoa, kuin kolmella osiolla letittämisen. Kasvojen ympärillä olevat hiukset letitetään pikkuleteille, jotta ne eivät päivän aikana repsahtaisi kasvoille.

 

koululetti ohje, helppo letti-idea

  1. Tee jakauksen isommalle puolelle kaksi pientä lettiä.
  2. Tee jakauksen pienemmälle puolelle yksi pieni letti.
  3. Jaa loput hiukset kahtia ja tuo oikealla oleva pikkuletti yhteen vasemman puoliskon kanssa.
  4. Letitä kolmella osiolla hiusten latvaan asti.
  5. Tuo vasemman puolen pikkuletit yhteen oikean puolen hiusten kanssa.
  6. Letitä kolmella osiolla
  7. Viimeistele letti: “lätytä” se paksumman näköiseksi vetelemällä letin silmukoita löysemmiksi, sido kaksi lettiä latvasta yhteen, ja kiinnitä halutessasi ylhäältä yhteen pinnillä.

Letitettyjä ponnareita

Ponnarit ja saparot voi koristella nopeasti ja helposti esim pikkuleteillä, nauhalla tai hiuslenkeillä.

Ensin nopea kouluaamun letti pikkuleteillä, tähänkin tarvitaan vain kolmiosaisen letityksen taito. Neljällä osiolla letitetty nauhaletti on hieman haastavampi, mutta parin harjoituskerran jälkeen nopea ja kaunis, siihen ohjeet löytyvät Letille-kirjasta (s. 35). Käänteinen läpivetoletti on superkestävä ja hiuslenkit voi valita asuun sopiviksi (tai asun hiuslenkkeihin sopivaksi.

 

quick school morning braid 4 strand ribbon braid Reverse pull-through braid

Vanha kunnon ranskanletti

Ranskanletillä saa lyhyetkin hiukset kiinni. Jos kaipaat vielä harjoitusta, niin tästä löytyy ohje: Ranskalainen letti.

french braid for beginners

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

So it’s time for back-to-school braids. Here are a few ideas for quick and easy school hairstyles. More ideas in my Instagrami, Facebook and I put even the not so perfect styles in my snap chat on school morning.

Double braid

You only need to know how to braid with three strands to be able to do this style. The micro braids hold all the hair around the face, so it lasts all day.

koululetti ohje, helppo letti-idea

Braided ponytails

It’s quite quick to decorate ponytails and pigtails with micro braids, ribbon or hair elastics.

The first one – quick school morning braid – is quick for anyone who can braid with three strands. The second, a 4-strand ribbon braid is slightly more complicated, but once you get the hang of it, its super fast and pretty (I’ve got a tutorial in my Letille-book for this). The reverse pull through braid is really durable and you can match your outfit and the colour of the hair elastics.

quick school morning braid 4 strand ribbon braid Reverse pull-through braid

The good old french braid

French braids are perfect for any length of hair. If you need some practise, here’s a tutorial for beginners: French braid.

french braid for beginners

 

Juhannuksen letit

Tänään on jo kesäkuun lettihaasteen viimeinen päivä! En ole ihan kaikkien haastelettien ohjeita saanut tänne blogiin ajoissa, mutta tässä nyt viimeiselle päivälle sydänletin ohje.

Juhannuksen aikaan letitinkin paljon, kun oli kahdet syntymäpäiväjuhlat siinä juhannuksen yhteydessä. Tein juhlalettejä omien tyttöjen lisäksi tädilleni, siskolle, serkulle ja kummitytölle. Tytöt jäivät täksi viikoksi mummolaan, joten samalla tein myös kaikki kesäkuun lettihaasteen letit valmiiksi.

Juhannusaattona siskoni sai kaksi lettinutturaa, samoihin juhliin tein myös lauantain haaste-letin, eli sulkaletin (tässä kaksi hollantilaista sulkalettiä yhdistetty ketjuletillä)

miniletit ja nutturat, micro braids into buns hollantilaiset sulkaletit ja 5-osainen ketjuletti, feathered dutch braids and an intricate 5-strand braid

Sunnuntaina oli solmulettien vuoro, tein Lotalle kaksi kiinalaista porraslettiä, jotka on tehty solmuista. Maanantain letin tein etukäteen, muistaakseni lauantaina. Kuvista näkyy, että Lotta oli pakannut mukaansa lempimekon, joka päällä esiintyi joka päivä! Maanantain haaste oli slide-up-letti, jonka ohje löytyy Letille-kirjasta nimellä neliosaiset pikkuletit. Tässä olen tehnyt samat letit myös viisi- ja kolmeosaisina.

solmuletti, knotted braid slide-up braids, fairy braid

Tiistain lettihaaste oli tikapuuletti:

Lettihaaste, 30 day braiding challenge

Ja tänään vuorossa oli kruunuletti, jonka tein 3D-letistä:

köysiletti, lohikäärmeletti

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

[In English]

Tomorrow is already the last day of the 30 Day Braiding challenge. I haven’t quite managed to get all the tutorials here on time, but here is a heart braid tutorial for day 30.

I did quite a few braids last weekend when we were celebrating midsummer and couple of birthdays with family. This week my girls are at grandparents, so I did all the rest of June challenge braids in advance.

Above, you can see buns that I did for day 24, a feathered braid for Lotta for day 25, knotted or chinese staircase braids for day 26, slide up braids with 5, 4 and 3 strands for day 27, a ladder braid for day 28 and a crown braid for day 29. That’s a lot of braids, and you can also see, that Lotta packed her favourite dress to go to grandparents, and was wearing it every day 🙂

 

Quick update

(suomeksi alla)

Been busy watching films at the Midnight Sun Film Festival. So here just pictures of the last five days. For tutorials and ideas for coming days, check Lori’s blog: Hair by Lori.

Day 17 milkmaid braids is my favourite picture, as I took the photo at nearly midnight (we had travelled all day and Lotta had slept in the car, so she was still up). Plenty of light for braid photos 24/7 during mid summer here:

keskiyön aurinko ja maitotyttöletit

Olemme nauttineet elokuvista Midnight Sun Filmifestareilla, joten blogi ja muu somettelu on jäänyt vähemmälle. Lettihaasteletit olen saanut aikaiseksi, mutta ohjeita en ole kerennyt tänne linkittämään.

Tänään vuorossa oli letitetty hiuspanta, huomenna koriletti ja ylihuomenna kukkaletti. Parhaat ohjeet niihin löydät Hair by Lorin blogista.

Tässä viimepäivien letit: 15.6. hollantilainen kahdeksikko ja kalanruoto, 16.6.

17.6. (yllä) köysileteistä tehty maitotyttöletti keskiyön auringossa, 18.6. silmukoidut kahdeksikkoletit ja kuplakahdeksikot ja tänään 19.6. letitetty panta 7-osaisesta nauhaletistä.

dutch infinity braid and a dutch fishteil braided zipper

suspended infinity braids, bubble braids braided headband, 7-strand ribbon braid

Kahdeksikkolettejä ja vetoketjuja

Viimepäivien letit näyttivät tältä.

[Scroll down for English]

Lettihaastepäivänä nro 11 tein kelttiläisen solmun ja kaksi kahdeksikkolettiä. 12. päivänä tein viisiosaisen ketjuletin, jossa kaksi osiota korvasin nauhalla.

infinity knot and infinity braids, celtic knot 5 strand intricate braid with ribbon

13. päivä tein puoliranskalaiset pikkuletit niskasta ylöspäin ja nutturat, joissa niissäkin käytin puoliranskalaisia lettejä. Tänään oli vuorossa vesiputous: tein kaksipuolisen putousletin keskelle ja kummallekin puolelle hollantilaisen letin.

lace braids and lace braided buns two sided waterfall into dutch braids for short hair

Seuraavina päivinä on luvassa pari haaste-lettiä, joihin minun YouTube kanavaltani ei löydykään ohjetta, mutta laitan tähän linkit muihin hyviin ohjeisiin.

15.6. Hollantilainen kahdeksikkoletti

Tämä menee suoraan letti-ohje to-do listaani. Sitä odotellessa suosittelen katsomaan Donnan @Braidsandstyles12 tutoriaaliin: DIY Dutch Infinity Braid.

17.6. Maitotyttöletti

Maitotyttöletin ohje löytyy Letille-kirjasta ja sieltä löytyy myös lisäidea neliosaisilla leteillä. Jos sinulla ei ole Letille-kirjaa, niin Cute Girls Hairstylesilla on tähän ohje: Milkmaid braids.

16.6. Vetoketjuletti – 18.6. Silmukoitu kahdeksikkoletti

Hyppäsin 16. päivän ohjeen yli, koska haluan näyttää vetoketjuletin ja silmukoidun kahdeksikkoletin vierekkäin. Kumpaankin näistä olen juuri julkaissut videon. Vetoketjuletti on hieman monimutkaisempi, silmukoitu kahdeksikko on oikeastaan ihan helppo, kun tekniikan oppii ja pääsee rytmiin. Vasemmalla siis vetoketjuletti, jonka sivusilmukat ovat aika suorassa, oikealla silmukoitu kahdeksikkoletti, jonka sivusilmukat muodostavat vähän niin kuin alaspäin osoittavia nuolia.

what's the difference between a zipper braid and a suspended infinity braid what's the difference between a suspended infinity braid and a zipper braid

Lisää lettihaasteesta / More about the braiding challenge: 30 Days New Braids by Hair by Lori

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
[in English]

I start, again, with the last few days’ braiding challenge braids:

Day 11 I did a celtic (or infinity) knot into infinity braids. Day 12 was a 5 strand intricate braid with two ribbons:

infinity knot and infinity braids, celtic knot 5 strand intricate braid with ribbon

Day 13 I did two lace braids from the neck up and into two lace braided  buns. Today’s braid was a two sided waterfall into two dutch braids.

lace braids and lace braided buns two sided waterfall into dutch braids for short hair

In the coming days we have the first couple of braids that I have no video tutorial for, but I will put links here to other good tutorials:

June 15th – Dutch infinity braid

This is going on my tutorial to-do list. But for the time being I’d recommend Donna’s @braidsandstyles12 tutorial: DIY Dutch Infinity Braid.

June 17th – Milkmaid braids

I have step-by-step pictures for this one in my braid book, Letille. But for those of you, who don’t read Finnish and don’t have the book, there’s an excellent tutorial by Cute Girls Hairstyles: Milkmaid braids.

June 16th – Zipper braid ~ June 18th – Suspended infinity braid

I know I skipped day 16, but that was because I wanted to show you the zipper braid and the suspended infinity next to each other. I have recently published a video for each of these. The zipper braid is slightly more complicated, the suspended infinity is relatively easy once you get the hang of it. On the left, you can see the zipper braid, with quite straight side stitches, on the right the suspended infinity braid, where the side stitches form kind of downward pointing arrows.

what's the difference between a zipper braid and a suspended infinity braid what's the difference between a suspended infinity braid and a zipper braid

Seuraavien päivien lettiohjeet

Kesäkuun lettihaaste jatkuu: ensiksi taas näytän viimepäivien letit ja sitten ohjeita tuleville päiville.

[Scroll down for ENGLISH]

Tässä siis neljäosaiset nauhaletit ristiin rastiin, sitten kahden päivän haaste yhdistettynä, eli viisiosainen letti ja neliosainen läpivetoletti.

lettihaaste, 30 days new braids Five strand braid and a four strand pull-through braid

11.6. Kahdeksikkoletti

Lauantain letti on hieman erikoisempi, mutta melko helppo. Katso täältä ohje kahdeksikkolettiin.

12.6. Viisiosainen nauhaletti

Nauhaa ja osioita voi lisätä letteihin monella eri tapaa, tässä ohje poninhäntään tehtävään viisiosaiseen nauhalettiin.

 

13.6. Puoliranskalainen tai puolihollantilainen letti

Kun hiuksia lisätään vain toiselta puolelta, voi letin tehdä eri suuntiin ja eri osiin päätä. YouTube kanavaltani löytyy ohje kolmeen eri tapaan tehtyyn puoliranskalaiseen lettiin. Jos haluat vaihtelua, kokeile vaikka karusellilettiä tai risteileviä lettejä.

14.6. Vesiputousletti

Jos perus vesiputousletti onnistuu jo hyvin, niin kokeile tuplavesiputousta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

[In ENGLISH]

June braiding challenge goes on. Again, I’m going to show you what I did last couple of days and then give you tutorials for the coming days. First, I did criss cross four strand lace braids and then I combined two days’ challenge into one: a five strand braid into a 4-strand pull-through braid.

lettihaaste, 30 days new braids Five strand braid and a four strand pull-through braid

June 11th – Infinity braid

Saturday’s braid is a bit different, but quite easy. Here’s a video for the infinity braid.

June 12th – 5-strand ribbon braid

You can add more strands and some ribbon in many different ways. Here’s a video for a ponytail with a 5-strand ribbon braid.

June 13th – Lace braid

You can do all kinds of things with lace braids. I’ve got a video for three different ways to do a basic lace braid. If you’re looking for something different, try a carousel braid or criss cross lace braids.

June 14th – Waterfall braid

If you already master the basic waterfall braid, try a double waterfall.

Moniosaiset letit – multi-strand braids

Kesäkuun lettihaasteen seuraavat päivät ovat täynnä moniosaisia lettejä, mutta ei hätää, minulta löytyy video niihin kaikkiin, ja Hair by Lorin blogista paljon lisää ohjeita ja ideoita.

Mutta ensin näytän, mitä sain tehtyä viime päivien listasta. No lauantaina oli muutama ylimääräinen muuttuja ylioppilas- ja kaasojen kampausten kanssa, joten omat lapset olivat kevätjuhlassa kukkapinneillä ja saparoilla, mutta sunnuntain letti oli sitten two in one – läpiveto ja neliosainen letti. Maanantain letti oli ranskalainen kalanruoto ja tänään taas huijausta: ennakoin kiireisen päivän ja olin tehnyt kolmoistwistiputouksen valmiiksi…

four strand braid and a pull through braid, 30 days new braids braiding challenge french fishtail braid, 30 day braiding challenge triple waterfall twist, 30 days new braids

Sitten ohjeita tuleville päiville:

8.6. Neliosainen nauhaletti

Neliosaisen nauhaletin voi tehdä eri suuntiin ja mukaan voi kerätä kaikki hiukset tai vain osan. Sekä Letille-kirjasta että YouTube kanavaltani löytyy ohje neliosaiseen nauhalettiin.

9.6. Viisiosainen letti

Nyt alkaa jo kuulostaa, että sormet menee solmuun, ja niin ne ekalla kerralla meneekin, mutta olen saanut paljon palautetta, että mun ohjevideolla myös letittäminen viidellä onnistuu!

10.6. Moniosainen läpivetoletti

Letille-kirjan suosituin ohje on läpivetoletti, joka on tehty kolmella osiolla. Viime talvena kuvasimme myös neliosaisen läpivetoletin ohjevideon. Nämä kaksi ovat ehdottomia suosikkejani!

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

[In English]

The next few days of the June braiding challenge are full of multi-strand braids, but don’t worry, I’ve got tutorials for all of them, and there are loads more in Hair by Lori’s blog.

But first, I’m going to tell you about the last few days of the braiding challenge. Well, Saturday was busy with graduation and bridesmaids hairdos, so my own girls had hair clips and pigtails! but Sunday, I did two in one – fours-strand and a pull through braid. Monday’s braid was a french fishtail and today I cheated again: I anticipated a busy day, so I had done a triple waterfall twist in advance…

four strand braid and a pull through braid, 30 days new braids braiding challenge french fishtail braid, 30 day braiding challenge triple waterfall twist, 30 days new braids

And now for the coming days:

8th June – 4-strand ribbon braid

You can do this in different directions and with all the hair or as a half up. My video shows  a diagonal 4-strand ribbon braid.

9th June – 5-Strand braid

Now you’re going to have your fingers in knots for the first couple of attempts, but I have been told that following my tutorial for the 5-strand braid will actually get you there!

10th June – Multi-strand pull-through braid

This one is definitely my favourite. I have a tutorial for the 3-strand pull-through braid in my braiding book Letille, and I have a video for a 4-strand pull-through on my YouTube.

Lettihaaste jatkuu – Braiding Challenge continues

30 Days New Braids, 30 päivän lettihaaste 30 days new braids Game of Thrones hair

Lettihaasteen kolme ekaa päivää: ranskalaiset ja hollantilaiset letit sekä köysilettinutturat. Suosikkini näistä on ehdottomasti tuo Arya Stark/ Game of Thrones tyyli, josta Moonakin tykkäsi niin, että haluaa samat nutturat huomisiin kevät juhliin.

Seuraavien päivien lettiohjeita:

4.6. Neliosainen letti:

Neljällä osalla voi letittää moneen eri tyyliin. Yksi suosikeistani on neljäosainen puolihollantilainen, joka näyttää upealta niin pitkissä, kuin lyhyissäkin hiuksissa.

5.6. Läpivetoletti:

Läpivetoletin ohje löytyy täältä: renksuletti. Yksinkertaisemman version voi tehdä ponnariin, ilman hiusten lisäystä. Variaatioina voi tehdä läpivedon puoliin hiuksista tai vinosti menevän läpivedon.

6.6. Kalanruoto:

YouTube-kanavaltani löytyy ohjeita niin helppoon kalanruotoon kuin ranskalaiseen kalanruotoonkin. Ja jos haluat vielä vaihtelua, niin voit kokeilla hollantilaista kalanruotoa.

7.6. Twistiputous:

Perustwistiputousta on helppo yhdistellä kaikenlaisten lettejen kanssa. Letittämällä loput hiuksista saat kestävämmän kampauksen.

Lisää ideoita löydät Hair by Lorin blogista.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

In ENGLISH:

Above, you can find pictures of my three first days of the June Braiding Challenge: french and dutch braids and rope twists. The last one, the Arya Stark buns, is definitely my favourite!

Here are some tutorials for the coming days:

4th June – Four strand braid

There are lots of different ways to braid with four strands. One of my favourites is the 4-strand lace braid, which looks great with both short and long hair.

5th June – Pull-through braid

You can find a tutorial for a basic pull-through braid on my YouTube. If you want an easier version, just do it in a ponytail. For variation, try half-up or diagonal pull-through.

6th June – Fishtail

I’ve got videos for an easy/basic fishtail, a french fishtail and, for something different, a dutch fishtail.

7th June – Waterfall twist

The basic waterfall twist is great on it’s own or it can be combined with all kinds of braids. Braid the rest of the hair to make it more durable.

Loads more ideas can be found in Lori’s blog: www.hairbylori.com

I’m back

Nyt on jäänyt blogaamiset, facebook ja YouTube videot aika vähälle huomiolle, mutta ajattelin aloittaa taas uudella innolla.

[scroll down for English]

YouTubeen palaan heti torstaina uudella, kauan odotetulla videolla.

Blogini ajattelin potkaista vauhtiin kesäkuun lettihaasteella! Insta-ystäväni, Lori, on jälleen haastanut instagramin lettitilit tekemään joka päivä uuden letin:

june braiding chalenge- 30 päivän lettihaaste
Photo credit: www.hairbylori.com

Olen osallistunut samankaltaiseen haasteeseen jo kahtena edellisenä vuotena. On yllättävää, kuinka paljon haasteesta oppii: tulee kokeiltua niitäkin lettejä, joista ei tykkää, tai joita ei osaa, tai yhdistettyä lettejä eri tavoin ja keksittyä uusia tapoja käyttää tuttujakin tekniikoita. Eli suotsittelen tätä ihan kaikille, mutta etenkin aloittaville lettitaiteilijoille!

Jos en ihan kaikista 30 letistä saa itse kuvaa instagramiin, niin vaikka sitten yhdistelen pari päivää samaan lettiin, jos siltä tuntuu.

Avuksi kaikille, jotka eivät ihan joka tekniikkaa osaa tai ole koskaan moisista leteistä kuulleet, sekä niille, jotka kaipaavat uusia ideoita, ajattelin linkata tänne blogiin ohjevideoita kesäkuun ajan. Myös Lorin blogista löytyy ohjeita ja uusia ideoita: hän tekee ison postauksen monen ohjeen kera joka päivä. Minä ajattelin tehdä niin monta postausta, kuin kerkeän, nyt ensimmäiseen postaukseen laitan ohjeita komeen ensimmäiseen lettiin:

1.6. Ranskalainen letti

Ihan perus ranskikseen löytyy ohje Letille-kirjasta. YouTube-kanavallani löytyy ohje sivulle tehtyyn pieneen ranskalaiseen lettiin, sekä siihen, kuinka ranskalainen tehdään omiin hiuksiin.

2.6. Hollantilainen letti

Jälleen Letille-kirjasta löytyy sekä perusohje, että muita ideoita. Jenni’s Hairdays -youtube kanavalta löytyy sekä lätytetty hollantilainen että kampaus omaan päähän.

3.6. Köysiletti/ Twistiletti

Köysiletti on lettikurssieni suosikki – todella helppo. Köysiletin ohjevideossa teen aluksi pätkän puoliranskalaista köyttä, mutta sen voi jättää pois, jos haluaa ihan simppelin version.

Nyt kaikki mukaan 30 päivän lettihaasteeseen!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

I’ve been super lazy with my blog, Facebook and YouTube lately, but am determined to return with some new energy, starting with a new YouTube video this Thursday.

To kickstart my blog, I am taking part in Hair by Lori’s 30 days Braiding Challenge. Lori has once again challenged the IG braiding community to do a new braid each day throughout June:

june braiding chalenge- 30 päivän lettihaaste

I’ve done a similar challenge last two years already. It really surprised me, how much I learned throughout the challenge: I tried braids that I didn’t like or couldn’t do, or I made new combinations and came up with new ways to use old techniques. I recommend the challenge to everyone, but especially if you are just starting creative braiding!

If I can’t do a braid every day, I will combine a couple of days or something, but will get through this one way or another.

If you’re not familiar with each technique, or if you need some new ideas, I will be linking some tutorials in my blog throughout June. Lori is doing an extensive coverage of each technique in her daily blog posts, so go and check them out. I will do as many posts as I can, starting with the first two braids of the challenge:

1st June – French Braid

This, as many of the other braids, can be found in my braiding book – Letille. On my YouTube I have a tutorial for a small french braid on the side as well as a DIY french braid.

2nd June – Dutch Braid

I have a video for a pancaked dutch braid and a DIY updo with dutch braids.

3rd June – Rope/ Twist

This is a favourite in my braiding courses: an easy break after french and dutch braids. In my rope braid tutorial, I start with a lace rope braid, but if you want it even simpler, just leave that out and do a ponytail version!

And now there’s no excuse not to do the 30 Day braiding Challenge! Don’t forget to check Lori’s blog for more info and tutorials!

 

Skidit Risteily – Skidit Cruise

Vihdoinkin olemme toipuneet alkuviikon risteilystä. Skidit Risteilyllä lapset valtasivat Turusta lähteneen laivan: joka puolella näkyi vain keijukaisia, pellejä, prinsessoita ja merirosvoja. Minä olin mukana harjojen, hiuslenkkien ja lettinauhojen kanssa pitämässä lettipajaa ja laittamassa diskolettejä.

Mukanani oli myös Lotta, joka tapansa mukaan vähän arkaili ja ujosteli, varsinkin jos merirosvo tai mustekala yrittivät hänelle jutella. Mutta Allu Albatrossiin ja Allun lemmikkipapukaijaan, Kaija Koohon, Lotta ihastui heti ensi näkemältä:

Silja Baltic Princess, Skidit Risteily

Risteily oli kaikin puolin onnistunut: ohjelmaa riitti, mutta jos kaikkeen ei kerennyt, niin se ei haitannut. Suuri satuseikkailu oli monen lapsen suosikki. Lotta ei niinkään seikkailusta innostunut, mutta löysi taas Kaija Koon ja hoivaili papukaijaa muiden lasten harjoitellessa hauen houkuttelutanssia:

Meri, Myrsky ja Kaija Koo

Lettipajassa tytöt (plus pari äitiä ja yksi poikakin) saivat lettejä, SuoMun muotoilupajassa tehtiin päälikkö koruja ja UV-valonurkassa sai tehdä itselleen hohtomeikit:

Tyopajat Skidit Risteily

Päivän huipentuma oli Disko, jossa hohtomeikit ja lettinauhat loistivat. Oli hienoa nähdä tanssilattia täynnä lettejä. Tässäkin kuvassa jokaisella pikkutytöllä on minun tekemäni letti, ja Lotta on tietysti taas löytänyt papukaijan:

disco braids, ribbin braids, cruise

Dj Sebin johdolla, Allun ja Harri-hylkeen kanssa diskoilua ei olisi kukaan halunnut lopettaa:

Disco at sea

Kotona tuli itku, kun Lotalla oli niin ikävä papukaijaa, mutta onneksi isosisko keksi, että sinähän voit piirtää itsellesi papukaijan! Seuraava Skidit Risteily startaa Helsingistä 9.5.!

parrot drawing

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN English:

Above are pictures from Skidit kids’ Cruise, where I was holding braiding workshops and Lotta was enjoying all the kids’ activities. There were all kinds of activities for kids: adventures, workshops and a disco… I was quite proud of the dance floor full of braids that I had done.

Lotta fell in love with Kaija Koo -the parrot. Didn’t want to do anything but find the parrot everywhere. At home she was missing it so much that she was crying, but luckily big sister thought of a solution: Lotta drew a little parrot for herself, and all was better!