Kategoria: Ponytails

chinese staircase braid tutorial

Kiinalainen porrasletti

chinese staircase braid tutorial

Olin helmikuussa Forssassa Naistenpäivätapahtumassa letittämässä ja yksi ensimmäisistä asiakkaistani oli nuori tyttö, joka istahti letitettäväksi ja kysyi ”osaatko tehdä kiinalaisen porrasletin?”. Olin todella ihmeissäni, sillä yleensä letitettäväksi tulevat sanovat: ”tee mitä vain” tai ”jotain, missä kaikki hiukset on kiinni”, ”letin pitäis säilyä huomiseen” tai ”menen illalla ulos, saisko jotain juhlallista”, mutta tällä tytöllä oli tiedossa ihan tarkkaan, mitä hän halusi. Ja tottakai hän sai kiinalaisen porrasletin.

[Scroll down for English]

Juttu jäi mieleeni myös siksi, että se oli ensimmäinen kerta, kun kuulin Chinese Staircase-letin nimen suomeksi ja tajusin, että Suomessahan alkaa olla asiantuntevaa letti-yleisöä. Sinä iltana kirjoitin letti-muistikirjaani, että tästä letistä on tehtävä ohjevideo. Muistikirjani vain on niin täynnä sekavia muistiinpanoja, letti-ideoita, listoja ja piirustuksia, että sinne se kiinalainen porraslettikin katosi.

Kun kesän alussa kuvasimme videoita, selasin koko muistikirjani läpi ja muistin tämän letin. Eli tämän viikon ohjevideo on vihdoinkin Kiinalainen porrasletti (ja anteeksi tyttöni irvistely videon alussa!) : Kiinalainen porrasletti.

Tätä kannattaa kokeilla, koska se on oikeastaan tosi helppo. Ainut vaikeus on, että hiukset alkavat helposti hapsottamaan, mutta sen saa korjattua joko kosteuttamalla hiuksia lettiä tehdessä tai käyttämällä geeliä. Muutaman harjoituskerran jälkeen hapsot pystyy myös piilottamaan letin sisään.

Tässä vielä viimekesäiset versiot, joissa solmin hiuksia ensin kasvojen ympäriltä:

Chinese staircase braid

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

In English:

Back in February, I was braiding in an event, where one of the first customers sat down and said: ”do you know how to do a Chinese Staircase?” I was quite surprised as normally, my customers in braiding events say something like ”You can choose” or ”an updo”, ”something that lasts till tomorrow” or ”I’m going out, so something a bit fancy”, but this girl knew exactly what she wanted. And of course, she got her Chinese Staircase.

The event stuck in my mind as it made me realise there are lots of young braid-experts out there. That night I wrote in my braid-notebook, that I should do a tutorial on the braid. However, my notebook is full of messy notes, braid ideas, lists and drawings, so the note was lost in it, and it took this long until I finally published a tutorial on the Chinese Staircase braid (sorry about my daughter making faces in the beginning!) : Chinese Staircase.

This is worth a try as it is quite easy. The only difficulty is that you get hair sticking out of the braid quite easily, but you can fix that either by wetting the hair while braiding or using hair gel. After a few tries, it is also quite easy to hide the fly-aways inside the braid.

These ones I did last summer by starting with knots around the face:

Chinese staircase braid

 

30 lettiä

Toukokuun lopussa, kun insta-kaverni – Lori – haastoi minut 30 päivän lettihaasteeseen, ajattelin: ”taas joku haaste, enpä taida jaksaa… no jos nyt kuitenkin joinakin päivinä yrittäisin…”  Mutta enhän minä koskaan osaa sanoa ”ei” haasteelle… Eli tuli sitten väännettyä uutta lettiä joka päivä kesäkuun ajan.

[SCROLL DOWN for ENGLISH]

Viime vuonna, kun tein samankaltaisen haasteen, huomasin, että se oli tosi hyvä tapa motivoida itsensä kokeilemaan uusia lettejä, sellaisia, mitä ei ole ennen kokeillut… Tänä vuonna haasteessa oli vain pari uutta lettiä, mutta se motivoi minua kokeilemaan uusia versioita tutuista leteistä.

Postasin jo viime viikolla alkukuun letit, mutta tässä nyt yhdeksän viimeisintä.

22. Merenneitoletti, 23. Kaksi neliosaista lettiä ja kalanruoto, 24. Kaksi twistiputousta ja kalanruotonuttura, 25. Korsettiletti, 26. Yhdeksän kelttiläistä solmua, 27. Vesiputous + Liu’utislettejä ja ponnari, 28. Tupla tikapuuletti ja ponnari, 29. Kruunuletti hollantilaisesta kalanruodosta ja 30. Kahdeksan pientä sydäntä ja nuttura.

letitys, braids, kalanruoto, nuttura, neliosainen letti

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

In the end of May, my Insta-friend – Lori – asked me to participate in the braiding challenge. ”Another challenge, not sure if I have the time and energy… maybe I’ll do a few of them…”, I thought. But I can never say no to a good challenge, so I ended up doing 30 braids!

It was a great challenge to get me to try new versions of braids and to inspire and motivate me. I already posted the first part of the challenge last week, so here are the 9 last ones.

22. Mermaid braid, 23. Two fourstrand braids and a fishtail, 24. Two waterfall twists and a fishtail bun, 25. A Corset braid, 26. Nine celtic knots, 27. Waterfall into slide-up braids into a ponytail, 28. Double ladder braid, 29. Dutch fishtail crown and 30. Eight little hearts and a bun.

letitys, braids, kalanruoto, nuttura, neliosainen letti

 

 

mermaid braid

Kesäkuun lettihaaste

Koulujen loputtua olemme olleet aikalailla kesäaikataulussa. Lettejä on tehty iltapäivällä ja aina jonkun hiukset on jääneet roikkumaan vapaina… Onneksi on ollut kesäkuun lettihaaste, joka on tuonut vähän järjestelmällisyyttä letittämiseen… Koko kesäkuun ajan olen osallistunut lettihaasteeseen, jossa on joka päivälle tehtävänä oma letti.

[SCROLL DOWN for ENGLISH]

Haaste motivoi yrittämään niitä vähemmän lempparilettejäkin ja antaa ideoita joka päivälle. Eli haasteen letit ovat tässä (suomenkieliset käännökset ovat joiltain osin aika vaikeita, joten alempana olevat kuvat ja blogilinkki selittävät paremmin esimerkiksi tuon suspended infinity-letin ja muut kummallisuudet):

kesäkuun lettihaaste

Haasteen ideoija on Instagramletittäjä/ lettiblogaaja Lori, Instasta hänet löytää nimellä @hair_by_lori . Joka päivä, koko kesäkuun ajan, Lori on laittanut blogiinsa inspiraatiokuvia ja linkkejä ohjevideoihin, eli jos haluat tietää enemmän mistä vain haasteen 30 letistä, käy Lorin blogissa! Jopa minun kuvia ja videoita on päässyt mukaan Lorin blogiin!

Muistan viime kesänä tehneeni samantyylisen haasteen, slloin tuli kokeiltua ihan uusia lettejä. Varsinkin aloittelevalle lettitaiteilijalle tällainen haaste onkin tosi hyvä: on kokeiltava kaikenlaista. Nyt minulle uusia lettejä on vain kaksi, joten otin haasteen hieman eri näkökulmasta: teen leteistä erikoisia versioita.

Ensimmäisen viikon letit: 1. Ranskalaisesta letistä tein version, jossa on päällä kukkia, 2. Hollantilaisia lettejä tein ponnarikampauksen koristeeksi, 3. Köysileteistä väänsin kelttiläisen solmun, 4. Neljäosaisesta letistä tein silmukkaversion nauhalla, 5. Renksulettiä käytin pinoletin alimmaksi kerrokseksi, 6. Kalanruodot yhdistin neliosaisiin letteihin, 7. Twistiputouksen viimeistelin kalanruodolla.

#30daysnewbraids

Toisen viikon letit: 8. Neliosaisen nauhaletin tein spiraalin muotoon, 9. 5-osaiset letit yhdistin keijukaistyyliin, 10. 3D renksuletin tein sekä kruununa (johon meni ikuisuus), että nopeampana ponnarina, 11. Kahdeksikkolettejä tein kuplien väliin, 12. 5-osaisesta nauhaletistä tein ”half-up”-kampauksen, 13. Puolileteistä tein sekä hollantilaisen, että ranskalaisen version ja 14. Putousletistä tein saksiletin nauhalla:

Kesäkuun lettihaaste

 

Kolmannella viikolla jäi maanantain letti tekemättä joten tein letit 15. Hollantilainen kahdeksikko ja 16. Vetoketjuletti, samaan aikaan, letti 17: Maitotyttöletti tuli neljäosaisena, 18. Silmukoidun kahdeksikkoletin tein löysänä sivulle. 19. Hiuspannasta tein hollantilaisen kalanruodon, jonka väänsin vielä ruusukkeelle. 20. Nelikulmainen kalanruoto on niin kaunis vain sivussa löysänä lettinä, että tein siitä melko tavallisen version ja 21. Kukkaletin tein hollantilaisena muhkeana kukkana sivulle:

Kesäkuun lettihaaste

 

Tänään on vuorossa merenneitoletti, mutta tyttöni ovat mummolassa, joten tein letin jo etukäteen:

mermaid braid

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

We’ve been in quite a summer-mode with braiding over school holidays. Been braiding in the afternoon, and every day there’s been someone with hair down… Luckily there’s been the June braiding challenge to keep me a bit organised with the braiding. For the whole of June, I have been motivated to braid and to try even my least favourite braids, because of the 30 Day Braiding Challenge, organised by Hair by Lori. @hair_by_lori on Instagram

There’s a braid to do for each day, and you can find inspiration and multiple tutorials in Lori’s blog every day this month.

I remember doing a similar challenge last summer and it really made me try new braids. The challenge is especially good for beginner braiders to encourage trying new techniques. This year, there are only two braids that I haven’t tried before, so I took a slightly different approach and decided to do different versions of the braids each day. Here are my versions of the June braids so far, see more on my Instagram. I also have tutorials for lots of these braids on my YouTube.

First two weeks of #30DaysNewBraids:

#30daysnewbraids Kesäkuun lettihaaste

The third week, I slipped and didn’t post on the monday, so had to catch up and do two at a time. Today’s challenge is a mermaid braid. The girls are with their grand parents at the moment, so I’ve had to make this (and couple of others) in advance:

Kesäkuun lettihaaste mermaid braid

 

 

 

Midnight Sun Films and Braids

Olemme Sodankylässä Filmifestareilla. Olen lapsuuden kotipaikkakunnallani ihan turisti ja siis sekaisin tästä yöttömästä yöstä: pitää saada lettikuvia keskellä yötä vain sen takia, että on valoisaa! No, onneksi lapset nukkuivat tänne ajettaessa sen verran, ettei heillä uni tuntunut tulevan millään, ja saimme siis otettua keskiyön lettikuvat.

[Scroll down for English]

Tänään olemme jo päässeet itse elokuvien pariin ja tietysti letittelyt jatkuu: tänään ja huomenna pidän lettikurssin niille, jotka elokuvien välissä kaipaavat muuta ohjelmaa ja lauantaina nousee torille Lettipaja, jossa kaikki halukkaat voivat hakea leffaletin!

Ensimmäinen viime yön leteistä on kahdeksikkoletin ja kuplaletin sekoitus (kumpaankin löytyy ohjevideo YouTube kanavaltani). Toinen keskiyön letti on ihan tavallinen hollantilainen, joka on lätytetty, eli levitetty paksummannäköiseksi.

infinity bubble braid Pancaked dutch braid

Tähän hollantilaiseen lettiin ja lätytystekniikkaan olen tänään myös julkaissut ohjevideon:

Jos olet täällä Sodankylässä, niin tule lettikurssille (Jäämerentie 15) tänään kello 17-19 tai huomenna kello 13-15 . Mukaan mahtuu vielä 6-7 ensimmäistä, liput on 25€/letittäjä (alle 18v sisarukset pääsevät kaksi yhden hinnalla). Tai tule moikkaamaan lauantaina torille: teen pienestä maksusta leffalettejä torilla noin kello 11-17.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

We are in Sodankylä, Lapland, at the moment and there’s the Midnight Sun Film Festival going on. I feel like a tourist in my childhood hometown, as I’m so excited about the midnight sun: need to get some braid pictures in the middle of the night just because it’s light enough! Luckily the kids slept in the car on the way here, and couldn’t get to sleep, so we got the midnight braid pictures.

Today, we’ve been to see some films already, and of course, the braiding continues: I’ve got braiding courses today and tomorrow, and on Saturday I’m going to have a braiding stall for all who want their hair done.

So here are my two midnight braids:

An Infinity bubble braid and a pancaked dutch braid.

infinity bubble braid Pancaked dutch braid

The pancaked dutch braid is also this week’s tutorial:

bubble ponytail, kuplaponnari

Värikkäitä lettejä

Olen yrittänyt keksiä eri tapoja lisätä väriä hiuksiin ja letteihin. Lettinauhavarastoni on niin valtava, että joka asuun löytyy sopivan värinen nauha, kotoa löytyy myös hiusliidut ja spray-väriä. Viimeviikolla suunnittelin Skidit diskokävijöille lettiohjeita: yhdistelin Pinterestistä ja Instagramista löytämiäni ideoita,  kävin ostamassa vähän hiusmaskaraa ja silikoni renksuja ja päädyin kolmeen kivaan tapaan saada väriä letteihin:

[Scroll down for English]

bubble ponytail, kuplaponnari

Tämä letti ei kaipaa ohjeita, sitä pitää vaan katsoa ja pohtia, ja idea avautuu. Toteutukseen tarvitaan aikaa ja kärsivällisyyttä, sekä mallilta että letittäjältä, mutta lopputulos on mielestäni hauska ja näyttävä.

Nopeampi vaihtoehto ovat nämä epätasaiset saparot: värjäsin hiusmaskaralla pinkin ja vihreän raidan saparoihin ja sitten letitin saparot, pitäen värit erillään. Väri myös lähti helposti pois pesussa.

Uneven pigtails, looney braids, colourful ponytails, hair mascara.

 

Ja lopulta nauhaletti, johon sidoimme erivärisiä nauhoja hiuksiin ennen kalanruodolle letittämistä .

colourful fishtail with ribbon

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

I’ve been trying to think of ways to add colour to braids. I’ve got ribbons in all possible colours, and hair chalk and colour spray as well. Last week, I was asked to design a braid for Skidit Disco-event, so I searched Pinterest and Instagram for inspiration, bought some hair mascara and colourful elastics, and came up with these:

bubble ponytail, kuplaponnari Uneven pigtails, looney braids, colourful ponytails, hair mascara.

The first one is just colourful elastics, and you can figure out the style by just staring at the picture. It does require time and patience from both the braider and the braidee. The second is easier: uneven pigtails with strands coloured with hair mascara. And the third one: tied some ribbon in the hair before doing a fishtail braid.

colourful fishtail with ribbon

 

 

 

 

 

 

 

 

Lettinauhaa ja nauhalettejä

Nauhalla saa tavallisestakin letistä juhlallisen ja erikoisen, lisäksi värikkäällä nauhalla saa pienen letitettävän iloiseksi. Lettinauhaa voi letittää kampaukseen mukaan tai sitä voi punoa letteihin jälkikäteen.

Jälkikäteen nauhan punominen onnistuu parhaiten hiuslasson avulla, mutta sorminkin sen voi tehdä.

[SCROLL DOWN FOR ENGLISH]

Ensimmäisessä kuvassa on kaksi neljäosaista lettiä, jotka on punottu yhteen nauhalla jälkikäteen. Tässä kampauksessa käytin punomiseen pelkkiä sormia. Nauhan voi pujotella myös kengännauhan tavoin kahteen hollantilaiseen lettiin. Toisessa letissä tein kaksi pientä puolihollantilaista vierekkäin ja pujottelin valkoisen nauhan hiuslasson avulla lettien väliin.

four strand lace braids with ribbon ribbon braid, corset braid

Viimekesäisessä blogipostauksessani löytyy myös vaiheittainen kuva-ohje korsettilettiin, joka on ollut suosittu sekä lasten tapahtumissa että lettikursseilla.

Jos nauhan letittää mukaan lettiin, sitä voi käyttää letin yhtenä tai kahtena suortuvana. Näitä saparoita kaunistaa neljä pientä 4-osaista lettiä, joissa on yksi osio nauhaa, kolme osiota hiusta:

4-strand ribbon braids and pigtails

Nauhan kanssa näpertelyä pitää muutaman kerran harjoitella, mutta mitä enemmän nauhalettejä harjoittelee, helpommin ne alkavat onnistua. Tässä ohjevideossa opetan poninhäntään letitetyn 5-osaisen nauhaletin, josta kaksi osiota on nauhaa ja kolme osiota hiusta:

Ja toki nauhasta voi tehdä ihan vain rusetinkin tai hiuspannan, joka menee pään ympäri, tai vaikka molemmat.

French braid with ribbon

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

You can add a nice detail to braids with ribbon, and ribbons also make little braidees happy! Usually I either braid the ribbon into a hairstyle or weave it in afterwards.

In the first picture, I’ve done two four-strand lace braids and weaved them together with ribbon. A topsytail is normally handy for weaving, but I used just fingers for this one. In the second picture, the ribbon was weaved in with a topsytail after doing the two dutch lace braids.

four strand lace braids with ribbon ribbon braid, corset braid

I’ve got an older blog post with step-by-step pictures on how to do a corset braid with ribbon.

Instead of weaving, you can also braid the ribbon into a style using it as one of the strands of the braid. Braiding with ribbon requires a bit of practice, but it will get easier, I promise. I’ve done a Youtube tutorial on a five-strand ribbon ponytail:

Below, I’ve done little four strand braids with ribbon and tied them into pigtails. And of course you can use the ribbon as a headband or a bow, or both.

4-strand ribbon braids and pigtails French braid with ribbon

Superkestävä renksuletti (video!)

Monia kampauksia kutsutaan leteiksi, vaikkei niitä letitetäkään. Tämä hiusrenksuilla tehty kampaus on tehty pienistä poninhännistä. Tämä “letti” on todella kestävä, koska siinä on paljon hiusrenksuja, eivätkä hiukset pääse karkaamaan.

Renksuletti pull-through braid

Renksuletistä löytyy ohjevideoita YouTubesta nimellä pull-through braid, koska moni letittäjä tekee tämän tekniikalla, jossa ponnareita vedetään toistensa läpi.

[Scroll down for ENGLISH]

 

Minä teen letin hieman eri tekniikalla, tässä videotutoriaali tämän renksuletin tekoon:

Letin voi tehdä joko yksinkertaisempana ponnariin tai monimutkaisempana useammalla hiusrenksulla. Australialainen Shelley keksi letistä myös 3D-version (siihen löytyy kuvaohjeet @prettylittlebraids Instagramissa)

3 strand pull through braid, 3-osainen läpivetoletti

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

Many hairstyles are called braids even though they are not braided. This one is made out of many little ponytails. This “braid” is extremely durable because of all the elastics: it holds all the hair really well for a couple of days

Renksuletti pull-through braid

You can find youtube tutorials for the pull-through braid, which gets its name from the technique of pulling little ponytails through each other. I use a slightly different technique, and made a tutorial of my own:

You can do a simpler version of this by making it in a ponytail or you can make it more detailed by adding more elastics. My friend Shelley came up with a 3D-version of the pull-through braid (you can find a pictorial on her Instagram @prettylittlebraids)

3 strand pull through braid, 3-osainen läpivetoletti

 

 

 

 

Näin teet kuplaletin – ohjevideo

Tämän viikon ohjevideossa näytän, kuinka tehdään kuplaletti. Tai eihän se edes ole letti, vaan ponnarikampaus. Tämä on nopea, mutta näyttävä kampaus kouluun, urheiluun tai juhlaan, jota voi vähän muunnella sen mukaan, kuinka paljon aikaa haluaa käyttää kampauksen tekoon. Tein 4-vuotiaan tyttöni päähän monta kuplaa tiheään mohikaanityyliin:

boubble braid

Kuplia voi tehdä enemmän tai vähemmän. Kampauksesta voi myös tehdä astetta helpomman version laittamalla ensin kaikki hiukset poninhännälle, johon kuplat tehdään.

Videon kansikuvassa vasemmalla olevan version tein Halloweenin aikaan, keskimmäinen kesti tällä viikolla 4-vuotiaan touhuja kaksi päivää ja oikealla on viiden minuutin pikaversio kouluaamuna.

Kun kuplaletti onnistuu, saa kampaukseen vielä vaihtelua esimerkiksi letittämällä kupliin pikkulettejä, tai sen voi yhdistää muihin letteihin:

kuplaponnari miniletillä Suspended infinity braid into a bubble ponytail

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

In English:

This week’s Youtube tutorial is for the bubble braid. It’s a quick but impressive style that you can wear for school, sports or parties. You can change it a bit according to how much time you have. You can also do a super easy version by putting all hair into a ponytail and then doing bubbles with the ponytail.

The big picture above is a mohawk style I did with lots of small bubbles. It lasted two days on my 4-year old.

The video cover photo has a Halloween style on the left, the mohawk in the middle and a 5-minute school morning style on the right.

Here are also couple of variations: you can add micro braids into the bubbles or you can combine it with other braids.

kuplaponnari miniletillä Suspended infinity braid into a bubble ponytail

heart braid

Sydänlettejä

Ystävänpäivän kunniaksi olen tehnyt viime viikkojen aikana sydänlettejä. Ideoita ja ohjeita on netti pullollaan, ja minäkin olen aina tähän aikaan vuodesta vääntänyt hiuksia ties mitenpäin sydämen muotoon.

Tämän vuoden suosikki on keskimmäisen tyttäreni puoliranskalainen lettisydän. Letitin neljä puoliranskalaista lettiä puolikkaitten sydänten muotoon ja laitoin kaikki hiukset poninhännälle. Kampauksesta saatiin oikein kaunis hiuspantakiharoilla. Eli edeltäväksi yöksi laitoimme päähän pehmeän hiuspannan, jonka ympärille (niskaan) kieputimme hiukset. Aamulla piikkisuorien hiusten latvat olivat ihanalla kiharalla:

heart braid  letitetty sydän, braided heart

Nuorin tyttäreni sai päähänsä Cute Girls Hairstylesin pikkulettisydämen. Tein letistä erityisen kestävän version, jossa kaikki hiukset letitettiin ranskalaiselle letille sydämen alle.

CGH accent heart with a french braid sydän poninhäntä ja kuplaletti

Vanhin tyttöni on mennyt kouluun sydänletillä joka päivä tällä viikolla. Aamuisin on vaan sellainen hässäkkä, ettei niitä lettejä aina saa kuvattua. Yllä maanantain supernopea sydänponnari, sekin on Cute Girls Hairstylesin sydänletistä hieman muunneltu versio.

Keskimmäinen tyttöni tykkää näistä sydämistä erityisen paljon, viime vuonna niitä tehtiin vielä ystävänpäivän jälkeenkin, esimerkiksi tämä sydämillä kehystetty nuttura, joka vaati sellaista näpertelyä, etten sitä toista kertaa aio tehdä:

braided heart bun

Muut edellisvuosien ystävänpäiväletit löytyvät täältä: Valentine’s day braids.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

As it’s nearly Valentine’s Day, I’ve been doing heart braids in the last few weeks. You can find countless ideas and tutorials on Pinterest, YouTube and Instagram.

This year, we have tried many heart braids, our favourite has been the double lace braided heart into ponytail with heatless curls. We got the curls by twisting the hair around a headband and leaving overnight:

heart braid  letitetty sydän, braided heart

I also did the two most recent Cute Girls Hairstyles Valentine’s braids: the accent heart on my youngest daughter, and the heart ponytail on my oldest:

CGH accent heart with a french braid sydän poninhäntä ja kuplaletti

Especially my middle daughter loves these heart braids. Last year we did them even after Valentine’s. The most fiddly one must have been this heart framed bun, which I doubt I will be making again:

braided heart bun

 

 

 

 

Halloween

(Suomeksi alla)

halloween hair, halloween hiukset

Some last-minute ideas for tomorrow for those of you who are still trying to think of a Halloween costume. If you have no time to go and shop for a costume, or make one, you can always divert everyone’s attention to your hair.

We tried this spider web braid last weekend, and I think I will be making it again tonight, ready for tomorrow. A great hairstyle to do in advance, as it holds very well.

It’s 5 corn rows with strands of hair pulled through to make a web. I left a bit of hair out at the front side, and used a topsy tail to thread hair through. Then just finished with a plastic spider.

bubble ponytail with spiders for halloweenA bit easier style is a bubble braid with plastic spiders or other Creepy Crawlers attached. In fact, any braid with plastic spiders, sculls or bats will get attention. You can attach them with little elastics or you can use Halloween rings, that you can find in lots of shops this time of year.

Even easier option is witch hair: just a load of teasing, the messier the better. For witch hair, cat ears, a braided spider and a messy bun for a crow, see my last year’s Halloween post.

Witch hair for Halloween

One of my daughters has asked me to do bat hair like this one on Japanese singer Kyary Pamyu Pamyu… I think I’ll try to think of an easier option.

Bat hair on Kyary Pamyu Pamyu

Halloween hiukset

Jos olet huomenna menossa Halloween juhliin, mutta asu ei ole vielä ihan kunnossa, tässä vähän ideoita. Jos aika ei riitä shoppailuun eikä ompeluun, niin aina voi keskittyä näyttäviin hiuksiin.

halloween hair, halloween hiuksetHämähäkin verkko on hyvä, jos haluaa tehdä kampauksen etukäteen: se pysyy päässä yönkin yli. Taidan näpertää tälläisen tänäkin iltana valmiiksi huomista varten.

Tein viisi pikkulettiä ja vedin hiussuortuvia hiuslassolla lettien läpi verkoksi. Lopuksi lisäsin muovisen hämähäkin.

bubble ponytail with spiders for halloweenVähän helpompi Halloween letti on ”kuplaletti”, tai oikeastaan mikä tahansa letti, johon laitetaan hämähäkkejä tai muita ötököitä kiinni esimerkiksi pikku kumilenkeillä. Kaupoista löytyy myös muovisia sormuksia, joita voi käyttää lettejen koristeluun.

Kaikista helpoin vaihtoehto on noidan tukka: kunnon tuuperaus ja sotku, mitä takkuisempi, sen parempi. Viime vuoden Halloween-postauksestani löydät noidan tukan, kissan korvat, hämähäkin ja korppinutturan.

Witch hair for Halloween

Yksi tytöistäni on toivonut tällaista lepakkotukkaa huomiseksi, mutta taidan keksiä jotain helpompaa!

Bat hair on Kyary Pamyu Pamyu