Avainsana: nuttura

Juhannuksen letit

Tänään on jo kesäkuun lettihaasteen viimeinen päivä! En ole ihan kaikkien haastelettien ohjeita saanut tänne blogiin ajoissa, mutta tässä nyt viimeiselle päivälle sydänletin ohje.

Juhannuksen aikaan letitinkin paljon, kun oli kahdet syntymäpäiväjuhlat siinä juhannuksen yhteydessä. Tein juhlalettejä omien tyttöjen lisäksi tädilleni, siskolle, serkulle ja kummitytölle. Tytöt jäivät täksi viikoksi mummolaan, joten samalla tein myös kaikki kesäkuun lettihaasteen letit valmiiksi.

Juhannusaattona siskoni sai kaksi lettinutturaa, samoihin juhliin tein myös lauantain haaste-letin, eli sulkaletin (tässä kaksi hollantilaista sulkalettiä yhdistetty ketjuletillä)

miniletit ja nutturat, micro braids into buns hollantilaiset sulkaletit ja 5-osainen ketjuletti, feathered dutch braids and an intricate 5-strand braid

Sunnuntaina oli solmulettien vuoro, tein Lotalle kaksi kiinalaista porraslettiä, jotka on tehty solmuista. Maanantain letin tein etukäteen, muistaakseni lauantaina. Kuvista näkyy, että Lotta oli pakannut mukaansa lempimekon, joka päällä esiintyi joka päivä! Maanantain haaste oli slide-up-letti, jonka ohje löytyy Letille-kirjasta nimellä neliosaiset pikkuletit. Tässä olen tehnyt samat letit myös viisi- ja kolmeosaisina.

solmuletti, knotted braid slide-up braids, fairy braid

Tiistain lettihaaste oli tikapuuletti:

Lettihaaste, 30 day braiding challenge

Ja tänään vuorossa oli kruunuletti, jonka tein 3D-letistä:

köysiletti, lohikäärmeletti

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

[In English]

Tomorrow is already the last day of the 30 Day Braiding challenge. I haven’t quite managed to get all the tutorials here on time, but here is a heart braid tutorial for day 30.

I did quite a few braids last weekend when we were celebrating midsummer and couple of birthdays with family. This week my girls are at grandparents, so I did all the rest of June challenge braids in advance.

Above, you can see buns that I did for day 24, a feathered braid for Lotta for day 25, knotted or chinese staircase braids for day 26, slide up braids with 5, 4 and 3 strands for day 27, a ladder braid for day 28 and a crown braid for day 29. That’s a lot of braids, and you can also see, that Lotta packed her favourite dress to go to grandparents, and was wearing it every day 🙂

 

Viikonlopun hiushommia

Viikonloppu on ollut täynnä letitystä. Eilen olin Forssassa Naistenpäivätapahtumassa, jossa tein lettejä ja lettikampauksia: sain letittää aikuisille ja lapsille, pitkiä ja lyhyempiäkin hiuksia, kiharia, suoria, paksuja, ohuita… Nautin tällaisista tapahtumista, kun itselle tulee hyvä mieli siitä, että saa niin monen muun hyvälle mielelle! Kyllä kaunis letti tekee ihmeitä!

Tänään letittely jatkui: sain tehdä yhden rippikampauksen ja yhden letin syntymäpäiväjuhlille. Kun pääsin kotiin tyttöjeni kanssa, rentouduimme katselemalla lettikuvia ja kokeilemalla uusia kampauksia.

Muissa letittelyissä oli sen verra kiire, etten kuvannut hiuksia, mutta kotona tehdyt kampaukset saimme ikuistettua:

nutturamohikaani

Keskimmäiselle tytölleni tein nuttura-mohikaanin. Siihen löytyy tutoriaali täältä: Jill Ehat’s Flower Bun Hawk

5-strand ribbon dutch braid

Vanhin tyttäreni sai 5-osaisen hollantilaisen letin, jossa kahden väristä nauhaa.

Kun nuorin tyttöni sanoi, että olisi mielellään eilisellä letillä, olin minäkin jo saanut tarpeekseni tälle viikonlopulle ja sovittiin, että huomenna sitten lisää!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Just quickly in English:

I’ve been super busy braiding all weekend: a Women’s day event yesterday with 5 hours of braiding, a braided bun for a first communion and a braid for a birthday party today.

We also tried new styles with my girls:

The amazing flower bun hawk by Jill Etah, picture and link to a tutorial above. And a five strand dutch ribbon braid with two colours.

My youngest one wanted to keep yesterday’s braid… and I was quite happy to let her 🙂

 

 

 

Double starburst bun

Lempilettini

Double starburst bun

Tämän viikon YouTube tutoriaali on ohje mun lempiletin tekoon. Tuplakukkanuttura kerää kommentteja ja kääntää päitä.

Käykää katsomassa ohje YouTube-kanavallani (löytyy suomeksi ja englanniksi).

Olen tehnyt tämän kampauksen aikuisille, nuorille, lapsille ja jopa 2-vuotiaalle. Tuplakukkanuttura onnistuu niin superpitkään kuin olkapäille ulottuvaankin tukkaan , ohueen ja paksuun, tulee vain aina vähän erinäköinen. Näistä ensimmäinen on tehty takapuoleen ulottuviin, todella paksuihin hiuksiin, ja toinen ohueen tukkaan, joka ulottuu juuri ja juuri olkapäille:

lettikampaus juhlakampaus  juhlakampaus lettikampaus

~~~~~~~~~~~~

This week’s YouTube tutorial is on my all time favourite hairdo: the double starburst bun!

This hairdo works on thick, thin, long and shorter hair. I’ve done it on all ages as well: from a two-year-old to an adult. Above are two that I did on quite opposite types of hair.

Check out the tutorial on my Yoututbe Channel. There’s an English and Finnish version.

Finnish hair – not so blond

ladderbraid updo braided hairstyle(Scroll down for English version)

Olen vihdoin toipunut viime viikonlopun urakasta. Olin messukeskuksessa letittelemässä: yli 100 kampausta 3 päivän aikana! Teimme yhteistyötä Nordic Beauty Importin kanssa, eli minä letittelin Tangle Teezerin tai Invisibobblen ostajia ja samalla markkinoin vähän itseäni.

Oli ihana tehdä lettejä kaiken pituisiin, värisiin ja paksuisiin hiuksiin. Erilaisia hiuslaatuja todellakin riitti, stereotyyppisiä vaaleita ohuita suomalaispäitä oli paljon vähemmän kuin odotin!

knotted braid, half-updo frenchbraid into a bun, braided hairstyle

lace braid, rosette, short hair, pink hair micro braids, lace braids, zigzag braid

I have finally recovered from last weekend. I did over 100 hairdos in 3 days at the I Love Me fair in Helsinki. I was working with Nordic Beauty Import: promoting my new business and also braiding all those who bought a Tangle Teezer or Invisibobbles.

I really enjoyed working with all types of hair: long, short, thin, thick, and all possible colours. There were loads of different types of hair, really challenging the thin blond Finnish stereotype!