Avainsana: oppi ja ilo

Letitän itse

Nyt on kaupoissa vihdoin mun ja tyttöjen viimeisin projekti, eli Oppi&ilo ”Letitän Itse”-pakka.

oppi&ilo

Olen aina tykännyt Oppi&ilo-tuotteista: kivoja synttärilahjoja, jotka on helppo napata kaupan hyllystä silloin, kun päivää ennen luokkakaverin synttärijuhlia joku lapsista muistuttaa, että lahjakin pitäis olla. Tuotteissa on aina ikäsuositus ja korttipakkoja löytyy kaikenlaisia, ohjeita monenlaiseen itsetehtävään ja kehittävään puuhaan twistihypystä koodaukseen. Tuohon sarjaan siis lettiohjeet sopivat täydellisesti!

Viime keväänä olin Akateemisessa kirjakaupassa kirjailijavieraana yhtäaikaa Oppi&ilo-esittelijän kanssa. Satuimme kotimatkalla samaan bussiin ja juttelimme niin minun Letille-kirjasta, kuin Oppi&ilo tuotteistakin, ja idea lettiohje-pakasta syntyi. Eipä aikaakaan kun olin meidän Moonan kanssa ideoimassa listaa leteistä, jotka lapsien olisi mahdollista oppia itse.

Kesän aikana urakoimme ohjeita meidän tyttöjen kanssa. Aluksi suunnitteilla oli piirretyt ohjeet, mutta kun kuvasimme muutaman ohjeen kokeeksi, huomattiin, että kyllä se vaan valokuvaohje on paljon selkeämpi. Lopulta kävi niin, että minä sekä kuvasin että käsikirjoitin kortit.

Viime viikolla vihdoin saimme ”Letitän itse”-pakan käsiimme. Onhan ne hienon näköiset kortit! Mukana on ohjeet perusletteihin, paljon ohjeita erilaisiin letteihin, nutturoihin ja ponnareihin sekä vinkkejä ja ideoita nauhan ja pinnien käyttöön, jakausten ja kiharoiden tekoon sekä käsialan parantamiseen. Pakkauksessa on mukana hiuslasso ja lettinauha, joten kotoa on löydyttävä vain harja ja hiuslenkkejä jotta pääsee alkuun. Positiivista palautettakin on jo tullut: olen saanut kiitoksia äideiltä, joiden lapsi on yhtäkkiä innostunut kokeilemaan lettejä omiin hiuksiin sekä tytöiltä, jotka ovat löytäneet korteista kivoja uusia ideoita.

Kortit löytyvät niin kirjakaupoista, supermarketeista kuin netistäkin. Tilaa omasi täältä: oppi&ilo.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Short version in English:

The girls and I have made these braiding instruction cards with oppi&ilo. It’s been a fun project trying to think of easy braids and hairstyles for kids to do by themselves.

I did all the writing and photography and the girls helped me a lot by modelling and trying out my ideas.