Avainsana: urheiluletit

Uusia talviurheilupaikkoja testailemassa

lace braid, snake braid

Tänä vuonna olemme olleet ihan kotimaassa hiihtolomailemassa. Laitan tähän lettejen lisäksi pari mielidettä ja vinkkiä Etelä-Suomen talviurheilupaikoista (ja syntyjään lappilaisena siis kutsun kaikkea Oulun eteläpuolella olevaa Etelä-Suomeksi).

Aloitimme ajelemalla Jyväskylään, jossa pidin kolme lettikurssia. Sielläpäin ollessamme kävimme testaamassa Laajavuoren rinteet. Mukana oli omien lasten lisäksi pari serkun lasta, joten letit kyllä tehtiin, mutta siinä hötäkässä ei keritty kuvia ottamaan! Hyväksi todettiin vanhat kunnon miniletit ja puoliranskalaiset, jotka sitovat kasvojen ympärillä olevat hiukset tiukasti kiinni ja jotka voidaan lisätä esim ranskalaiseen lettiin.

Laajavuori oli positiivinen kokemus: viime vuonna testasimme muutaman pääkaupunkiseudun hiihtokeskuksen ja päätimme, että ne on ehkä nyt kokeiltu. Laajavuoressa oli pääkaupunkiseudun keskuksiin verrattuna pitemmät rinteet, enemmän lunta ja vähemmän jonoja.

Hissilippujen hinnathan ovat lähes samat hiihtokeskuksissa Kirkkonummelta Kittilään, niitä ei niinkään tarvitse verrata: kalliit viisihenkiselle perheelle joka paikassa, mutta ei niin suuri hinta siitä, että koko perhe harrastaa hyvällä mielellä ulkoilmassa koko päivän.

Seuraavaksi suuntasimme Vierumäelle, jossa majailimme hotellissa pari yötä. Vierumäki oli todellinen yllätys: ensinnäkin lunta oli paljon, vaikkei kauhean kaukana Helsingistä oltukaan ja tekemistä olisi ollut vaikka kuinka. Me keskityimme murtomaahiihtoon (hyvät ja vaihtelevat ladut) ja uimiseen, lisäksi lapset kävivät kivoilla sisäliikuntatunneilla. (Niitä olisi riittänyt aikuisillekin, mutta kun kelit suosivat, vietimme mieluummin aikaa laduilla)

Hyvän kelin ja mukavan tekemisen takia letit tehtiin pikapikaa. Jakauksien tekoon en käyttänyt sekuntiakaan ja kuva räpsäistiin nopeasti, ei odoteltu mitään hyvää ilmettä. Lopputulos:  todella kestävät, epätasaiset ja vinot hollantilaiset letit ja mytrynaama:

Dutch braids for sport

Vierumäeltä tähtäsimme kokeilemaan Messilän rinteitä. Se reissu kyllä kannatti: rinteitä oli tarpeeksi, ne olivat pitkähköjä ja vaihtelevia, jonottaa ei tarvinnut (muuta kuin mattohissille, eli jos olet ihan aloittelija, niin suoraa vaan isoihin rinteisiin, niin et turhaudu jonottaessa). Nyt löytyi ehdoton voittaja Etelä-Suomen hiihtokeskuksista: tämä meidän Alppilaskijaperhe viihtyi 7 tuntia ihan huomaamatta. Messilä sattui nyt olemaan matkan varrella, mutta ajomatka Helsingistäkin olisi ollut sen arvoinen.

Ja leteistäkin piti kirjoittaa: postauksen alussa olevasta käärmeletistä sidottiin vielä loppu letille ja se piti hyvin pitkän tukan kurissa kypärän alla. Minua snapissä seuraavat näkivät, ettei se päivän loppupuolella kyllä enää täydellinen ollut.

Moonan polkkatukkaan teimme sulkaletin, joka on vesiputousletistä kestävämpi versio. Sulkaletti toimi laskettelun ajan tehtävässään, eli piti lyhyet hiukset nätisti kypärän alla, mutta räjähti sitten viimeisellä kypärämyssyn poisvedolla aikalailla. Puoliranskalainen olisi varmaan parempi, mutta halusin testata, kuinka kestävä tuo sulkaletti on: putouslettiin verrattuna se on tosi kestävä. Tästä tekniikasta lisää huomenna ainakin YouTuben puolella.

Feathered braid

Eli kaiken kaikkiaan kivoja kokemuksia kaikki kolme. Nyt tytöt ovat loppu viikon mummulassa, joten seuraavat yhteiset hiihdot teemme pääsiäisenä vähän pohjoisempana.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

School’s off for this week and we’ve been traveling in central and southern Finland. Above, I wrote a bit in Finnish, comparing different winter sport centres, but if you’re in the US or Australia, that probably doesn’t interest you that much! However, if you’re a non-Finnish speaker living in Finland: I warmly recommend Messilä for snowboarding or down hill skiing and Vierumäki for all kinds of sport from gymnastics to cross country skiing and from swimming to ice-skating.

What probably interests you more are the braids for winter sports:

lace braid, snake braid

I braided the end of this snake braid and it lasted well through 7 hours of skiing: taking the helmet off and putting it back on. It wasn’t perfect looking in the end (as my Snapchat followers saw), but it held the hair out of the way.

Dutch braids for sport

These dutch braids were done in a real rush: zero time spent on partings and two quick photos. Result: very well lasting crooked and uneven braids with a crumby-faced photo!

Feathered braid

The feathered braid was done more for testing how well it lasts. Compared to a waterfall braid, it lasted very well, but for skiing, I’d recommend a lace braid instead. I’ll show you more on the technique of feathering tomorrow on my YouTube.