Tag: hyväntekeväisyys

Lotan hiustenlahjoitus

Donating your hair

[scroll down for English]

Usein kuulen ihmisten valittavan hiuksistaan ja itsekin siihen sorrun: kihara hiuksinen haluaisi suorat, tummahiuksinen vaaleat ja toisin päin. Miltäs sitten tuntuisi, jos hiuksensa menettäisi kokonaan? Syöpää sairastavalle lapselle hiusten menettäminen voi olla tosi traumaattista ja vaikuttaa varmasti monen itsetuntoon. Kemoterapiassa hiuksensa menettäneelle lapselle peruukki voi olla todella iso apu.

Kaksi vanhinta meidän tytöistä lahjoittivat hiuksensa syöpäsairaiden lasten peruukkien tekoon puolitoista vuotta sitten. Silloin pienimmäinen ei halunnut missään nimessä luopua hiuksistaan, olisi mieluummin vain halunnut pitemmän prinsessa-tukan. Nyt syöpäsairaat lapset ovat jälleen olleet paljon meidän perheen puheenaiheena minun ollessa mukana Team Rynkeby -hyväntekeväisyys-pyöräilyjoukkueessa. Muutama viikko sitten Lotta ilmoitti, että hän ei kyllä tarvitse niin pitkiä hiuksia enään ja voisi lahjoittaa ne samaan tarkoitukseen.

Suomessa ei ole järjestöä, joka keräisi hiuksia tähän tarkoitukseen, joten lähetämme hiukset Englantiin, Little Princess Trustille. Jotta hiuksista saataisiin tehtyä peruukkeja, on lahjoituksen vähimmäis pituus 17cm, mutta yli 30cm pitkiä lahjoituksia, joita tarvitaan pitkähiuksisiin peruukkeihin, tulee harvemmin. Little Princess Trust toivoo, että jos vain mahdollista, lahjoittaja harkitsisi 30 sentin lahjoittamista. Lotta ei kauaa miettinyt, vaan sanoi “otetaan se pitempi pätkä, kyllähän ne sitten kasvaa”.

Eilen sitten menimme Studio Ysiin, joka osallistui meidän hyväntekeväisyys-tempaukseen tarjoamalla hiusten leikkuun. Hiusten lahjoittamista varten niiden on oltava puhtaat, kuivat ja leteillä, joissa on ylä ja alapäässä hiuslenkki. Sitten vaan letit poikki ja talteen. Vaikein osuus Lotan mielestä oli istua paikallaan sen aikaa, kun kampaaja viimeisteli polkkatukan.

Hair donation

Mittasimme lahjoitus-lettien pituuden (38cm!) ja sujautimme letit pussiin ja kirjekuoreen. Kaikille taisi tulla todella hyvä mieli! Niinkuin viime lahjoituksen jälkeenkin sanoin: hiukset kasvavat takaisin nopeasti, mutta muisto kivasta teosta ja auttamisesta pysyy pitkään!

Jos sinäkin haluat lahjoittaa hiuksesi niitä enemmän tarvitseville, löytyy Little Princess Trustin sivuilta selkeät ohjeet ja osoite. Ja jos hiuksesi eivät ole tarpeeksi pitkät, tai et niistä halua luopua, voit auttaa syöpäsairaita lapsia pienellä lahjoituksella minun MyCollection-keräyksessä. Tulemme koko perhe aina iloiseksi, kun lahjoittajalistalla näkyy uusi nimi! Kaikki rahat menevät lyhentämättömänä syöpäsairaiden lasten hyväksi. Kiitos!

 

Hair donation

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

in English:

I often hear people complaining about their hair, I catch myself doing it as well: if you’ve got curls, you’d rather have straight hair and the colour, length and thickness is never right. But how would you feel if you lost your hair? Loosing hair can be traumatising for a child who suffers from cancer or other illness. A wig can make a huge difference for a child who’s lost his/her hair through chemotherapy.

My two oldest daughters donated their hair for wigs for children a year and a half ago. Back then my youngest daughter did not want to give up her long locks, so she kept her Rapunzel-braid. Now that I’m part of a charity cycling team, we have talked about children with cancer again and couple of weeks ago Lotta announced she doesn’t need her long hair anymore and would like to donate for the same cause.

We are sending the hair to Little Princess Trust in England. They need the donation to be at least 17cm to be able to make wigs, but they encourage anyone with very long hair to donate 30cm if possible, so that they can make long wigs. Lotta thought straight away that she wanted to make the longer donation.

So yesterday we finally had the big haircut at Studio Ysi, my friend there did the haircut for free to contribute to the good cause. We made four braids, attached with an elastic at both ends, and then just cut above the elastic. The hardest part was sitting still while the hairdresser shaped the hair into a cute bob.

hair donation

We measured the braids (38cm) and put them in a plastic bag and envelope. I think everyone felt really great! As I’ve said before: hair will grow quickly, but the memory of doing something good will stay for a long time!

If you’d like to donate your hair, you can find details on Little Princess Trust web site. If your hair isn’t long enough, or you just don’t want to cut it, you can help children with cancer through MyCollection. I am very excited and thankful every time I see a new name on the donor-list. Every penny goes straight to helping children with cancer. Thank you!

Huimalassa lettejä hyvään tarkoitukseen

Team Rynkeby Espoo järjesti maanantaina hyväntekeväisyystempauksen reippiluhalli Huimalassa. Kiitos Huimalan, sisäänpääsymaksu oli vapaaehtoinen. Vapaaehtoisista maksuista kertyvät varat lahjoitettiin syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten tukemiseksi Sylva ry:n kautta.

Moni teistä varmasti muistaakin Team Rynkebyyn ja heidän jokakesäisen pyöräilyn Pariisiin syöpäsairaiden lasten ja perheiden hyväksi. Viime vuonna mieheni pyöräili myös tiimissä ja minä ja tytöt matkustimme mukana keltaiset lettinauhat päässä pyöräilijöitä kannustaen. Tänä vuonna emme ole mukana muuta kuin hengessä.

Maanantaina olin mukana letittämässä riehumatauolla olevia lapsia sekä reippailijoita odottelevia äitejä.

Lapsille piti tehdä trampoliinin kestävät letit, jotka mahtuivat kiipeilykypärän alle:

well lasting braids for girlsAikuisille sain vähän vapaammat kädet, vaikka näistäkin leteistä usea päätyi jättiliukumäkeen tai laserluolaan:

Braids for mums

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

I was braiding at a charity event on Monday. The event was organised by Team Rynkeby Espoo and was held at an inside adventure park, and all the voluntary entrance fees were donated to support children with cancer.

The braids for the kids had to last through trampolining and fit under a climbing helmet. I also braided the mums, while they were waiting for their kids, but lots of those braids also ended up in a giant slide or laser cave. (pictures above)

 

Pieni lahjoitus

donate hair

Yllätys, josta eilen puhuin, ei varmaan viimepostauksen lukeneille ole niinkään yllätys.

Elli ja Moona ovat puhuneet jo pitkään hiusten leikkuusta. Sovimme keväällä, että sitten, kun lettikirjan kuvat on kuvattu, he saavat leikata hiuksensa sen pituisiksi, kuin haluavat.

[Scroll down for ENGLISH]

Kesällä, mieheni hyväntekeväisyyspyöräilyn aikaan puhuimme paljon syöpää sairastavista lapsista ja puheeksi tuli tietysti myös syöpähoidot ja hiustenlähtö. Meidän tytöt alkoivat ymmärtää, kuinka onnekkaita ovatkaan kultakutreineen ja kuinka paljon pienelle syöpäpotilaalle hiukset merkitsevät.

Muistin, että Babes in Hairland blogin tytöt USAssa olivat lahjoittaneet hiuksensa jo moneen kertaan. Kun mainitsin tästä omille tytöilleni, ja he olivat heti sitä mieltä, että hiukset lahjoitetaan niitä enemmän tarvitseville. Otin selvää, että Suomessa hiuslahjoituksia ei oteta vastaan tähän tarkoitukseen, mutta löysin Englantilaisen Little Princess Trustin, joka ottaa lahjoituksia syöpäsairaiden lasten peruukkejen tekoon. Itse asiassa Englanti tuntuu todellakin oikealta osoitteelta: sekä Elli että Moona ovat syntyneet siellä ja meidän perheen siellä saamasta avusta voitte lukea lisää eilisestä postauksesta.

Maanantaina oli vihdoin h-hetki: ihana Ellu Studio Ysissä lahjoitti aikansa ja taitonsa hyvään tarkoitukseen. Hiuslahjoitusta varten hiusten on oltava juuri pestyt ja joko poninhännillä tai leteillä, lahjoitettava pätkä on oltava vähintään 17cm. (Lisää tietoa hiusten lahjoittamisesta löydät täältä)

7-vuotias Moona hyppäsi kampaamon penkkiin ensimmäisenä. Hänen toiveensa oli alunperin ”niin pitkät, että niihin saa vielä letin”, mutta nyt hän ilmoitti rohkeasti: ”ota miten paljon vaan”. Moonan hiuksista leikattiin 26 sentin poninhännät lahjoitettavaksi.

hiusten lahjoitus hiukset lahjoitetaan syöpäsairaiden lasten peruukkeihin hiustenleikkuu nämä hiukset lähteväuat tärkeämpiin tehtäviin

9-vuotias Elli halusi hiusten yltävän vähän olkapäiden alapuolelle. Hänen hiuksensa olivat niin paksut ja pitkät, että niistä saatiin leikattua kolme 38 sentin poninhäntää.

before haircut donating hair nämä hiukset lähtevät tärkeämpään tarkoitukseen

donating hair

Tyttöjen ilmeistä näkyy ylpeys ja iloisuus. Heidän hiuksensa kasvavat pian takaisin, mutta muisto siitä, että on tehnyt jotain hyvää, pysyy pitkään. Nämä hiukset sujautettiin pussiin ja kirjekuoreen ja lähetettiin tärkeämpiin tehtäviin!

PS. 4-vuotias Lotta toivoi, että leikatut hiukset lisättäisiin hänen päähänsä, jotta hän saisi nilkkoihin ylettyvän Tähkäpääletin. Eli hänen hiuksiaan ei tällä kertaa leikattu.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

For anyone who read yesterday’s post, this may not come as a surprise.

My girls have been talking about a haircut for some time and last spring we agreed, that when we are done with the photos for our braiding book, they can cut their hair as short as they want.

Last summer, when my husband was cycling to raise money for a cancer charity, we talked a lot about children with cancer, and of course about cancer treatment and loosing your hair. My girls began to understand how lucky they are with their locks and how much hair can mean to a little cancer patient.

I recalled that Becky’s girls from Babes in Hairland blog had donated their hair several times. I mentioned this to my girls, and they immediately warmed up to the idea of donating their hair to someone who needs it more.

I couldn’t find a Finnish charity that would take hair donations, but I found one in England: Little Princess Trust collects hair for wigs for children with cancer. England seems like the right address anyway: that’s where Elli and Moona were born and that’s where our family got a lot of support from medical staff and charities (read more in yesterday’s post).

This Monday, we went to Studio Ysi hair salon, where my lovely friend Ellu donated her time and skills for a good cause. For the hair donation, your hair needs to be washed and put on ponytails, and you need to donate at least 7 inches. (You can find details about how to donate here)

7-year-old Moona was the first one to go. She had originally said she wanted hair that can still be braided, but now she bravely announced: “take as much as you want”. So she ended up donating 10 inches.

hiukset lahjoitetaan syöpäsairaiden lasten peruukkeihin nämä hiukset lähteväuat tärkeämpiin tehtäviin

9-year-old Elli wanted her hair to be just below her shoulders. Her hair was so thick and long, that we got three 15-inch ponytails.

donating hair donating hair

You can see from their faces how proud and happy they are. Their hair will grow back soon, but the memory of doing something good will stay for long.

My friend Lori’s daughter Grace also donated hair recently. Read her story here.

PS. 4-year-old Lotta was hoping that all the cut pieces would be attached to her head so that she would get a Rapunzel braid. So for now, her hair was not donated.

Ellin tarina

Meillä on pieni yllätys, mutta ennen kuin kerron sen, haluan kertoa tarinan sen takaa.

Kun Elli syntyi, hänellä oli paksu vaalea tukka, hiukset olivat heti vauva-ajoista paksummat ja pidemmät kuin keskiverto ikätoverilla.

Nämä ihanat hiukset eivät kuitenkaan olleet itsestäänselvyys: Ellin ensimmäiset kolme viikkoa vietimme sairaalassa ja ensimmäisen neljän vuoden ajan kävimme säännöllisissä tarkastuksissa syöpäsairaiden lasten osastolla, jossa muilla lapsilla usein hiukset puuttuivat kokonaan. Tuntui epäreilulta, että Ellin kutrit vain kasvoivat.

Ellillä oli siis syntyessään kasvaimen kaltainen parin kananmunan kokoinen möykky häntäluun päällä. Asia tuli meille täysin yllätyksenä, emme olleet ollenkaan varautuneet kaksi viikkoa etuajassa tulevaan vauvaan, saati sitten kaikkeen siihen huoleen ja murheeseen, mitä ensimmäisinä viikkoina saimme kokea. Meidät siirrettiin Cambridgeen Addenbrooke’s sairaalaan, jossa Elli pääsi kuuden päivän ikäisenä leikkaukseen.

Sairaala oli loistava, henkilökunta ihanaa, meistä pidettiin hyvää huolta, Elli oli parhaissa käsissä. Mutta olimme yli 60 kilometrin päässä kotoa. Meille löytyi ensimmäisiksi päiviksi sairaalasta perhehuone, mutta sen jälkeen sairaalaan tuli muita tuoreita vanhempia sairaiden lasten kanssa: huoneita jaettiin niitä kipeiten tarvitseville. Minä siis siirryin äiti-vauva-osastolle, lähelle Ellin osastoa, mutta miehelleni ei ollut enää tilaa sairaalassa. Tämä oli aika kauheaa, koska olimme vieläkin shokissa koko tilanteesta, joka päivä oli huolta täynnä, emmekä todellakaan halunneet olla 60 kilometrin päässä toisistamme.

Onneksi oli olemassa hyväntekeväisyysjärjestö the Sick Children’s Trust, jotka pitivät sairaalan vieressä ilmaista hostellia sairaiden lasten perheille! Heille olemme ikuisesti kiitollisia; mieheni sai asua ihan sairaalan vieressä ja koko perhe pysyi yhdessä meidän sairaalassaoloajan.

Leikkaus meni hyvin, kasvain poistettin kokonaan, mutta ensimmäiset nelisen vuotta Elliä tutkittiin säännöllisesti: ensin verikokeita otettiin joka viikko, sitten joka toinen viikko, kerran kuussa jne… Verikokeisiin jotenkin tottui, vaikka ne aina olivat yhtä inhottavia. Yhden verikokeen muistan oikein hyvin, Elli oli noin puolitoistavuotias ja itki aika paljon, ihana sairaanhoitaja antoi tarraaodottavalle Ellille yllättäen nallen! Billy Bear on siitä päivästä lähtien ollut aina mukana, nyt jo kahdeksan vuotta!

No heat curls, huivikiharat

Muutaman kuukauden välein kävimme myös Cambridgen sairaalassa syöpäsairaiden lasten osastolla lääkärin tarkastuksessa. Kaiken tämän keskellä mieleeni jäivät useat onnettomat vanhemmat. Osan kanssa juttelimme, osan kanssa vain vaihdoimme katseita.

Ellin ollessa vajaat neljä vuotta vanha, lääkärit sanoivat, ettei tarkastuksia ja verikokeita enää tarvita. Kaikki huoli oli ohi, mutta meille jäi halu auttaa. Halusimme aina jotenkin maksaa takaisin siitä, että meistä pidettiin huolta, ja auttaa omalta osaltamme, että joku pieni potilas jossain saisi hymyillä, saisi olla perheensä lähellä ja saisi nallen, jota puristaa.

Viime talven, kevään ja kesän aikana mieheni teki suunnattoman urakan kantaakseen kortensa kekoon syöpäsairaiden lasten hyväksi. Hän osallistui Rynkeby-hyväntekeväisyyskampanjaan, joka huipentui 1200km pyörämatkaan Helsingistä Pariisiin. Suomen Rynkeby-tiimi keräsi Sylva-järjestölle huikeat 238,000€! (Kirjoittelin Rynkeby-pyöräilystä kesällä).

Nyt myös meidän tytöt ovat tehneet pienen avustustempauksen, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa!

Billy-bear

Kuvat: Camilla Bloom www.camillabloom.com

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

IN ENGLISH:

We have a little surprise, but first, I want to tell the story behind it.

Elli was born with lots of blond hair. Since she was a baby, her hair has always been thicker and longer than average. But we have never taken her hair for granted: we spent her first three weeks in hospital, and during her first four years, she had regular visits to the oncologist, where the other patients often had no hair. It felt unfair that Elli’s hair just grew.

Elli was born with a tumour-like lump in the end of her tailbone. We did not know about it before birth, so we were not prepared at all. We were transferred to the Addenbrooke’s hospital in Cambridge, where Elli was operated when she was 6 days old.

The hospital was excellent, lovely staff who took care of us. But we were 60km from home. We got a family room in the special care unit for the first few days, but soon there were other new families with sick children, who needed the family rooms also, so I got transferred to the ward next to the special care unit, but there was no room for my husband. This was pretty scary, as we were still in shock from everything, worrying about everything and we really couldn’t be 60 km away from each other.

Luckily there was the Sick Children’s Trust, who had a free hostel next to the hospital for the families of sick children! We will always be grateful for their help: my husband could stay right next to the hospital, and we could stay together for the whole time we were in hospital.

The operation went well and the tumour was completely removed, but for about four years Elli was closely monitored. First, there were blood tests every week, then every other week, every month… We got quite used to the blood tests, although they were never nice. I remember one blood test when she was one and a half years old: she was crying a lot, but to her surprise, the nurse did not give a sticker, but a teddy bear to her! From that day Billy Bear has been going everywhere with her, now for eight years already!

Every few months we also went back to Cambridge to see the oncologist. I remember many sad parents. I talked with some, just exchanged silent looks with some.

After almost four years the doctors gave us the all clear. All the worrying was over, but a desire to help stayed. We always wanted to somehow pay back to all who cared for us. We always wanted to do something to put a smile on a small patient’s face, to help a family stay together through tough times and to give someone a teddy bear to hold.

Last winter, spring and summer my husband did an amazing job to give back a little: he took part in a charity event, where their team Rynkeby cycled to Paris to raise funds for a charity for children with cancer. The Finnish team raised an unbelievable amount of 238,000€ for Sylva – a cancer charity. (Read more from last summer’s post).

Now my girls have done a little something as well, but more about that in my next post!

 

Pyörällä Pariisiin

No, ei meidän perheestä pyöräile kuin yksi… Torstaina starttasimme koko perheen voimin Helsingistä kohti Pariisia. Mieheni pyöräilee, minä ja tytöt tulemme autolla. Eikä pyöräily olekaan mikä tahansa pyöräily, vaan mieheni on mukana Rynkeby-tiimissä, johon kuuluu noin sata pyöräilijää Suomesta ja 1350 muista pohjoismaista. Pyöräily Pariisiin on koko vuoden käynnissä olleen hyväntekeväisyyskampanjan huipentuma. Suomen Rynkeby-tiimi kerää varoja Sylvalle – syöpäsairaiden lasten ja nuorten hyväksi.

Pariisiin pyöräily alkoi siis torstaina Helsingin Narinkka-torilta, jossa olimme tyttöjen kanssa Rynkeby-tiimin värisin nauhaletein toivottamassa kaikille onnea matkaan ennen kuin he polkaisivat poliisisaattueessa Vuosaaren satamaan. Matka jatkui yhdessä laivalla Saksan Travemundeen, jossa sitten erkanimme.

Screen Shot 2015-07-06 at 19.07.02

Minä ja tytöt ajelimme Hollantiin telttailemaan (siitä välipysäkistä enemmän seuraavassa postauksessa). Lähes 40 asteen kuumuudessa telttailu yksin kolmen lapsen kanssa tuntui helpolta siihen verrattuna, mitä Rynkeby-tiimi teki: ensimmäinen polkupyöräetappi, siinä samassa kuumuudessa oli 230km!

Nyt kolmenpyöräily päivän jälkeen tapasimme pyöräilijät uudestaan Saksan Duisburgissa. Tytöt tälläkertaa keltaisilla leteillä kannustamassa upeaa tiimiä.

Screen Shot 2015-07-06 at 19.18.44

Pyöräilijöillä takanaan kuumuutta, raekuuro, ukkosmyrskyjä ja 524 kilometriä! Sain myös tehdä ainakin yhdelle pyöräilijälle kypärän alle mahtuvan vauhtiletin (katsotaan jos vielä tänä iltana saan tehdä lisää).

team rynkeby

Matka jatkuu ja tapaamme jälleen Pariisissa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

In English: (Sorry, the wifi here is so slow that all the pictures are just going to be in the Finnish text above)

On Thursday, our whole family set off from Helsinki to Paris. My husband is doing a charity bike ride all the way there, while me and the girls are driving. The Rynkeby-team of 100 Finnish cyclists and about 1350 more from other Nordic countries have been fundraising all year for charities that help of children and young people with cancer, the Finnish team is collecting money for Sylva.

Team Rynkeby started on Thursday by cycling from central Helsinki to the port. My girls were there, wishing them good luck, wearing ribbon braids with the team’s colors. We were all on the same ferry to Travemunde in Northern Germany, after which I went off camping with the girls, while the Rynkeby team started their journey on bikes.

Now, the riders have been through heat, hail and thunderstorms, and managed an amazing 524km. We met up with them in Germany. My girls have yellow ribbon braids (we couldn’t find the green ribbon in the camping gear, but yellow’s the main color anyway). So nice to meet them all and hear how their journey has gone!

I even got to braid one of the cyclists. So above a braid that will fit under the helmet and keep the hair tight in the heat tomorrow.

The journey continues towards Paris, where we’ll meet again.